Energiahoitaja
Hei olen Hannele. Olen Enkelitulkitsija, Enkelihoitaja, Reikihoitaja sekä tasapainoitan chakrat. Välillä käytän myös Enkelikortteja apuna. Kykyjäni on selvätuntoisuus, intuitio, selvänäköisyys ja niistä vahvin selväkuuloisuus.Olen jo seitsemän vuotiaana tutustunut Jumalaan. Hän ilmestyi eteeni, silloisessa kodissa. Hän oli todella suurikokoinen (lattiasta kattoon) ja valaisi koko huoneen aivan kirkkaan valkoiseksi. Hänellä oli hohtavan vakoinen viitta yllään. Myös hiukset olivat kirkkaan valkoiset.
Keskustelin Jumalan kanssa. Äitini muistaa tuon tapahtuman myös.
Kuuntelin erästä visualisaatiota, kun yhtä äkkiä eteeni ilmestyi Äiti-Amma. Ensin olin enemmän kuin hämmästynyt, mistä hän ilmestyi ja miksi. Äiti-Amma tuli luokseni ja hän halasi niin ihanan lempeästi (melkein itku tuli). Olotilani oli aivan mielettömän rakkauden tunteessa. Halasin Häntä myös hellästi ja rakkaudella. Hän katsoi minua silmiini, sain häneltä myös rakkaudellisen, herkän suudelman poskilleni, tuntui kuin olisin uudesti syntynyt. Annoin lempeällä ja niin rakkaalle Äiti-Ammalle myös hennon suudelman hänen poskelleen. Tämän jälkeen oloni oli todellakin kuin-seitsemännessä-taivaassa.
Tätä oli vaikeata kuvata, koska olo oli niin rakkauden täyttämä. Tunnetila jatkui pitkään. Jäin hämmästelemään mikä syynä, että ilmestyi / lähestyi juuri minua Alkulähteen Valossa ja no. tässä visualisaatiossa.
Laitoin tuosta kyselyä Deepthille, koska hän on ollut Äiti-Amman opetuksessa. Hän vastasi seuraavasti: "Oooh, aivan ihanaa!!! Näin Amma juuri toimii, ja Hän todellakin kävi luonasi. Sait Ammalta darshan. Darshan tarkoittaa Jumalaista halausta. "
Olen lähettänyt muutamia sieluja Valoon.
Silloin tällöin näen selväunia mm. sukulaisten / tuttavien kuolemista ab. 1-2 päivää aiemmin, myös lemmikeistä. Joskus tulee tarve soittaa pianolla mollivoittoisia lauluja vuorokautta aiemmin. Tai olotila todella hermostunut ja samassa mieleeni tulee henkilö, ketä asia koskee, tuolloin joku lähipiiristä saanut vakavan sairaskohtauksen tai kuolee samana päivänä. Selväunia näen joskus katastrofeista maailmalla mm. lento-onnettomuudesta, tsunamista, metsäpalosta.
Olen pienestä pitäen rukoillut, pyytänyt Enkeleiltä apua tai opastusta.